tiistai 28. helmikuuta 2012

Ypäjä Arctic Show 18-19.2

Kisareissukertomuksella aloitetaan tämän blogin taival.


Oltiin siis Ypäjän Arctic Showssa, joka oli tän kauden kunnon avaus. Lauantaina Mopo meni metrin ja kympin luokat, Pele vain metrin. Kaikki meni puhtaasti, loistavaa! Seurailtiin siinä iltapäivän muita luokkia myös ja kannustettiin Hattelin edustajia :)



Pele la 100 cm


Mopo oli jo ennen kisoja polkassut hokilla takaseensa, ja sillä oli ollut side jalassa. Side oli sitten jäänyt kävikseen laitettaessa jalkaan, ja oli hiertänyt vuohiskuoppaan ikävän haavan (kaikki tapahtui jo ennen kisoja). Se ei ollut paha, turvotti vain vähän eikä aiheuttanut ontumista. Sen vuoksi kävimme vielä lauantai-iltana kävelyttämässä Peleä ja Mopoa Ypäjän maneesissa luokkien jälkeen.


Mopo la 110 cm

Sunnuntaina oli vuorossa Mopolla kympin aikaratsastusluokka, joka meni vähän penkin alle. Joona jäi vähän matkustelemaan ja Mopo ei sitten tyytynyt vain kuskailemaan. Päätti herätellä Joonaa kieltämällä kolmannelle esteelle, ja myöhemmin vielä yhdelle pystylle. Hylky tuli, ja alun harmistuksen jälkeen Joona totesi että ehkä on hyvä palata vähän maanpinnalle.


Myöhemmin sunnuntaina Pele hyppäsi 6-vuotiaiden Kingsland Tulevat Tähdet -luokassa, kuskinaan Sannan uusi ratsuttaja Susanna Granroth. Pele ja Suski hyppäsivät hienosti ainoan 6-vuotiaiden puhtaan radan, ja näin siis voittivat luokan.

Lopuksi pari videota :)