keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Ypäjä Spring Show 20-22.4.2012

Ypäjällä siis tälläkin kertaa, seuraavat kisat onkin sitten Laaksolla!

Perjantaina lähdettiin, Joona ratsasti ensin hepat kotona. Me Joonan iskän kanssa pakkailtiin kamoja sillä välin, tosin mulla meni vähän aikaa kun laitoin sitten toista heppaa kuntoon Joonan ratsastuksen ajan. Molemmat meni Joonan mielestä ihan hyvin, aluksi oli molemmat vähän tahmeita mutta menivät sitten loppua kohti paremmin :)

Hepat autoon ja menoks, Ypäjällä oltiin loppujen lopuks yhdeksältä illalla.

Lauantaina oli ohjelmassa Pelellä metri, ja molemmille kymppi. Kilpailut järjestettiin kahdessa hallissa, ja koko lauantai oltiin Haimihallilla.

Matkalla Haimihalliin Pele päätti alkaa riekkumaan. Minä talutin sitä tallista maneesille (Joona oli jo siellä), huonoin tuloksin. Se on aina vähän fressi kisoissa, mutta tämä oli puhdasta sikailua. Matkalla pomppasi pari kertaa pystyyn ja ravaili ja pörisi. Haimihallin ulkopuolella ryhtyi sitten hyppimään pystyyn yhä enemmän, onneksi minulla oli liina niin ei pötkinyt pakoon. Sitten kun päästiin verkkaamaan sisälle halliin niin oli ihan ok, jopa käveli sisään nätisti. Ennen ei ollut suostunut menemään Haimiin sisälle (ilman vastustelua), mutta nyt meni. Rauhottui sitten kun sai Joonan selkäänsä ja Joona vähän polkaisi kun jäi nurkkiin hyörimään.




















Rata meni oikein hyvin, oli tasainen tempo ja ei tullut mitään kaniloikkia. Rytmi on ollut välillä Pelen kanssa hukassa mutta nyt se löytyi oikein hienosti! Joona sano että oli vähän villi, mutta kai sillä oli viellä höpöenergiaa ulkona pomppimisen jälkeen :)

Päätettiin samalla, että tästä lähin Pele ratsastetaan heti tallin pihasta verkkaan ja verkasta tallin pihaan, sivugramaanit ja koulupiiska mukana. Sivugramaaneilla ja ratsastaja selässä se menee paljon rauhallisemmin ja heti komennetaan jos alkaa sikailemaan.

Kymppi oli seuraavaksi vuorossa, ensin tietenkin Mopolla ja sitten Pelellä. Joonan mukaan Mopo oli tosi hyvä ja energinen, eli SUPER! Rata menikin puhtaasti, Joona sijoittui sijalle 13. Sijoittuneita luokassa oli 14, startteja 56. Ihan hyvin siis!










Pele olikin sitten vähän toinen juttu. Se oli väsynyt aikaisemmasta riekkumisesta niin, että otti kaksi puomia. Tempo oli vähän epätasainen ja vauhtia ei tuntunut löytyvän. Hengissä kuitenkin selvittiin :)


  








Joonalla on asiaa :D

No sen Pelen aikaisemman riekunnan tuloksena mulla venähti kaksi sormea. Se ei muuten haitannut mutta koska kaksi sormea (vasemman käden nimetön ja keskari) laitettiin pakettiin, oli välillä vaikea varustaa. Lisäksi en voinut laittaa sunnuntaina sykeröitä hepoille vaikka piti. Olin ylpeä Pelen lauantain sykeröistä (kts. kuva ylhäällä), ja harmitti kun en voinut sunnuntaiksi uusia tehdä.

La-su yöllä ei tullut uni kun sormi kipuili, ja loppujen lopuksi nukuin puolitoista tuntia :D

Sunnuntaina vuorossa oli Pelen 120 cm Suskin kanssa (eka kakskymppi Suomessa!) ja iltapäivällä Mopon Humbaur-sarjan osakilpailu.


Pelen 120 cm meni puhtaasti, rata oli siisti ja Pele ihan loistava! Suski sanoi että Pele oli tosi hyvä :)


Mopon Humbaur oli siis vasta iltapäivällä, ja luokka myöhästyi puoli tuntia. Minua jännitti ihan hirveästi, koska jos Joona hyppäisi puhtaan perusradan, hän pääsisi korotettuun uusintaan. Joona ei ole kisoissa hypännyt kymppiä isompaa, mutta kotona 120-130 cm kyllä :) No, puhtaastihan se perusrata meni ja uusintakin! Uusinnassa Joonan ei ollut tarkoitus ratsastaa aikaa, vaan siisti ja tasainen suoritus. Tulos oli ensimmäinen ei-sijoittunut ratsukko! Mopo oli taas ihan super :)


























oli hieno auringonlasku kotimatkalla!

Videot radoista tulee myöhemmin :)


keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kotiköpöttelyä

Joona perheineen on Teneriffalla viikon lomalla, joten kävin hoitamassa heppojen liikutuksen eilen. Pelen menin kevyesti maneesissa, kun on välillä lentoon lähdössä maastossa.

Aluksi nyt käppäilin pitkin ohjin ja otin vähän raviakin löysillä ohjilla. Käynnissä tein väistöjä ja voltteja ja ravissa sulkutaivutuksia pitkällä sivulla. En laukannut Joonan pyynnöstä, eikä Pelen kevyinä päivinä tarvikkaan.

Maastossa käytiin Mopon kanssa kävelemässä, se tuttu puolen tunnin lenkki :)

Tässä oli nyt tämmöinen meidän heppojen kevyt päivä :)

Pari kuvaa viime syksyltä: