tiistai 20. maaliskuuta 2012

Ypäjä Winter Festival 16.3-18.3

Taas yhdet kisat takanapäin!!

Perjantaina lähdettiin neljän aikaan tallille, jossa Joona ratsasti molemmat kevyesti. Laittelin hepat valmiiksi Joonalle ja sitten ratsastuksen jälkeen otettiin yhdessä pois että pääsivät mutustelemaan iltaruokaansa. Sillä aikaa putsattiin varusteet ja pakattiin autoa. Saatiin myös kakkua kun Ossilla oli synttärit!


Seitsemän aikaan pakattiin hepat ja kamat autoon ja lähdettiin kohti Ypäjää! Oltiin viimeisinä päivinä saatu hevosillekin majoitus ja se jos mikä helpottaa kisoja. Ypäjällä sitten hepat autosta karsinoihin ja kamat käytävälle järjestykseen.

















Lauantaina heräsin sitten kuuden aikaan ruokkiin hepat. Siinä samalla sitten tein Pelelle letit ja ne meni vähän perseelleen aluks, joten vähän rukkasin niitä uudestaan. Ekana oli vuorossa molemmilla metrin luokka, Prix de Oikea polku. Puoli kaheksan aloin varustaan Mopoa ja vein se sitten valmiina verkkamaneesiin. Verkka meni hyvin ja radalta tulikin puhdas suoritus. Joona ratsasti hyvin ja parista radalle tuodusta möröstä (traileri, vespa ja mönkijä) ei Mopo välittänyt :D












Pelen piti melkein heti sitten lähteä jo verkkaamaan joten laitoin sen nopeasti kuntoon ja vein taas halliin. Verkassa alku meni hyvin, Pele oli vähän fressi ja pörisi suuntaan jos toiseen. Se ei oikein tykkää kun on paljon vieraita hevosia niin sen on vaikea keskittyä. Kun Joona lähestyi pientä verkkaokseria, Pele jäi pomppiin paikoilleen ja Joona polkas vähän sitä eteenpäin, niin Pele päättikin hypätä okserin vähän kauempaa ja sitten mentiin. Joona roikku kaulalla hetken ja löysi ittensä sitten maneesin hiekasta :D Pele vähän ravaili siinä mutta Jari sai sen kiinni. Ei siinä mitään, heti selkään kun ei sattunut mitenkään pahasti.






Radalla Pele oli oikein hyvä, eikä pelotteetkaan oikein kiinnostaneet. Tulikin puhdas rata ja oli hyvässä temmossa koko radan. Ja mentiin siis sama luokka kun aiemmin Mopolla, metrinen :)


Seuraavassa luokassa (110 cm) Joona meni vielä Mopolla. Rata alkoi hyvin ja koko ajan oli tosi hyvä ja tasainen tempo. Tuli yksi pudotus, joka oli kyllä aika kevyt koska edes kolahdusta ei kuulunut. Ei siinä mitään, Mopo ja Joona meni hyvin :)



















Sunnuntaina jouduin ruokkimaan jo puoli kuusi hepat, kun Mopo lähti kolmantena 8.00 alkavassa luokassa. No, tein molemmille letit siinä niiden syödessä.


Mopo klo 6.00 aamulla :)




Kaveri naapurissa kiinnosti :)













Puoli kahdeksan aikaan menin kävelyttämään Mopoa ja Joona tuli radankävelystä sitten verkkahallille. Luokka oli 110 cm aikaratsastusluokka, joten verkassa mentiin vähän tiukemmilla teillä. Rata hienosti puhtaasti ja aikakin hyvä kun Joona käänteli hyvistä väleistä!







Joonan vanhemmat otti Mopon pois ja me mentiin syömään kurssarille aamupala kun ei ennen luokkaa ehditty. Kun tultiin takaisin niin katsottiin tulokset, Joona oli ensimmäinen ei-sijoittunut (11/37) ja edelliseen oli sekuntin väli. Vähän tietty harmitti mutta oli kyllä siisti rata joten ei siinä mitään :)

Pele meni Suskin kanssa taas Kingsland Tulevat Tähdet luokan, estekorkeus 110 cm. Verkassa nosteltiin puomeja ja kun käveltiin Opistohallille ja lopetin Pelen talutuksen (talutin kun Suski otti takin pois) niin Pelehän alkoi pomppimaan ja laukkaili siinä ja veti laukkapiruettia. Menin ottaan sen sitten takas liinaan ja mentiin sisälle halliin. Talutin vielä radalle ettei lähde poukkoilemaan. Herra on aina vähän fressinä kisoissa :)
















Pelen rata meni taas tosi hyvin ja jännitettiin Joonan kanssa katsomossa! Puhdas suoritus taas :) Niin muuten, jo viime kisojen puhdas rata tässä Kingsland luokassa toi Pelelle osallistumisoikeuden Tulevat Tähdet semifinaaliin :)

Kotiolähtö oli sitten taas edessä :) Tallille kun päästiin niin hoideltiin hepat ja nyt oltiinkin ennätysaikaan kotona, jopa jo ennen kuutta! Hyvä me :)

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Niihaman kisat

Jeps, elikkäs viime viikonloppuna oli kansalliset kisat Niihamassa. Lähdettiin tallille vasta aamulla yhdeksän aikaan, kun meidän luokka alkoi kahdelta. Väsäsin pojille sykeröt päähän ja Joona harjaili muuten. Jari lastasi kuorma-autoa heppoja varten. Yhdentoista aikaan sitten lastattiin hepat sisään ja lähdettiin ajelemaan Tampereelle.





Mopo ei oikein innostunut... Edessä hassu letti kun oli korvahuput



Pele komeana :)



Pele parturissa :)



Minä ja vauva <3




Hepat kyydissä :)


Matkalla sitten Jarin puhelin soi ja saatiin selville että Suski, jonka piti mennä Pelellä samaan luokkaan kuin Joona, oli tippunut. Häntä oli sitten lähdetty viemään sairaalaan, mutta hyvin selvis hengissä :D No, siinä sitten vähän soiteltiin ja Sanna sanoi Joonalle ettei nyt lähtisi hyppäämään Pelellä kymppiä kun viime harkat meni vähän penkin alle eikä ole yhtään pienempää luokkaa minkä olisi voinut mennä alle. Peletsu oli siis vaan matkakaverina, hyvä sille harjoitella rekassa seisomista :)



No, kisapaikalla oli sitten luokka noin puoli tuntia myöhässä ja kuten me aina laitetaan heppaa aikasin kuntoon niin minähän sitten kävelin Mopon kanssa 45 minuuttia ympyrää. Harmi kun ei ollut askelmittaria, olisi taas tullut kivoja lukuja.








No, päästiin sitten oman luokan alkuun ja vilkaisin lähtölistaa niin olikin vaan kolme osallistujaa. Me lähdettiin toisina. Ensimmäinen ratsastaja hylättiin kahden tottelemattomuuden takia ja sitten lähtikin Joona radalle. Kauheasti taas jännitti, kuten yleensä. Rata alkoi hyvin, mutta sitten... Seitsemäs este, ei mitään ongelmaa sinänsä mutta Joona ei tuonut oikein hyvin esteelle joten Mopo sitten stoppasi. No, ei siinä mitään, uus lähestyminen ja ylitse! Loppurata menikin sitten ilman ongelmia.















Lopputulos 9 vp, joista 5 ylitetystä enimmäisajasta. Vähän hämmästeltiin tällaisen luokan (juniorien, ponien ja nuorten hevosten luokka) tiukkaa enimmäisaikaa, joka oli 54 sekuntia. Niihaman halli on kuitenkin iso, ja radassa oli melko pitkiä teitä. Laskettiin että ilman kieltoa yliaikaa olisi siltikin tullut 5 sekuntia, enkä usko että sitä olisi voinut kutistaa kuin pari sekuntia hieman lyhyemmillä teillä.



No, sitten kolmaskin hylättiin kun otti pari stoppia, joten voitto tuli kotiin!






Kotona minä vielä ratsastin Pelen ja Joona käväsi selässä että saatiin muutama kuva :)







lauantai 3. maaliskuuta 2012

Viime viikon estetreenit

Tosiaan tulee vähän myöhässä, mutta tulee kuitenkin :)

Mopo oli käynyt edellisviikon keskiviikkona klinikalla ja sai antibiootit, kun se sen takajalka turvotteli. Lisäksi lääkäri määräsi viikon maastoilua (kävelyä).

Seuraavana päivänä oli sitten estetreenit, mutta Joona osallistui niihin sitten vaan Pelellä. Itse kävin Mopolla kävelemässä tunnin aikana maastolenkin. Tehtiin vähän töitäkin käynnissä, lähinnä taivuttelin ja vähän tein väistöjä. Oli myös erittäin jännää kun oli jo pimeää ja eräänkin talon katolta tippui lunta :D No, selvittiin hengissä.

Treenit meni myös Pelellä ja Joonalla hyvin. Tässä video :)





Kun sitten otettiin hepsuja pois ja hoitelin Peleä pesarissa niin huomasin että se on (aika ajoin) oppinut seisomaan nätisti! Ennen piti kuopia hokit kipinöiden kun vähänkin lähti, nyt se seisoi suht nätisti vaikka menin pidemmällekin. Hyvä Pele ! :)



Tässä vähän materiaalia helmikuun alulta, kun Suski hyppäsi Pelellä.




Ensi viikkoon!