torstai 21. maaliskuuta 2013

Ypäjä Winter Festival 16-17.3

Perjantaina lähdettiin heppojen kanssa kohti Ypäjää, jossa meitä odotti Winter Festival. Yövyttiin Joonan kanssa kuorma-autossa, ja hepat majoittuivat Ypäjän talleissa, kuten yleensä. Tavoitteena kaikkiin luokkiin oli nollaradat, ja varsinkin viime kisoissa tulleet hylyt haluttiin pois. Kuukauden ajan Joona on treenannut kaarteiden ratsastusta ja nyt nähtiin, onko tulosta syntynyt.

Lauantaiaamuna käytiin taluttamassa heppoja, kun ei illalla ehditty. Yli puolet kävelymatkasta Pele meni kylläkin piaffia, tai jotain sen tapaista. Alueella oli kova hälinä siihen aikaan ja heppoja, rekkoja ja traikkuja oli joka paikassa, joten poika hieman jännitti. Orikuolain piti Pelen kuitenkin maantasalla, onneksi. Rapsuttelin ja höpisin Pelelle kaikenlaista, jolloin se rauhoitti hieman ja laski jopa päänsä ihan alas.

Lauantaina Joona hyppäsi Mopolla Haimihallissa 110 cm luokan, ja Pelellä Opistohallissa 115 cm Criollo-junnusarjan kisan. Mopon luokka meni hyvin, rytmi oli kohdillaan ja Mopo hyppäsi hyvin. Verkkapäädyssä Mopo jäi kuitenkin vähän uneksimaan ja otti yhdeltä pystyltä puomin. Lauantaina Haimihallissa oli tosi kylmä, ja ratsastajat saivat luvan hypätä toppatakeilla halutessaan. Siksi kuvissa Joonalla ei ole kisatakkia Mopon radalla.








Criollo-sarjan Joona ratsasti Pelellä puhtaasti, tosin rytmiä ja laukkaa olisi saanut ollan ihan hieman enemmän.  Tästä kertoi esimerkiksi se, että enimmäisaika alittui vain alle sekunnilla.












Sunnuntaina aamulla kävin taluttamassa Mopon ja Joona aamuratsasti Pelen, sillä Pelen luokka olisi päivän viimeinen. Mopo hyppäsi aamulla 110 cm Humbaur ponisarjan osakilpailun. Nollille meni, ja Joona oli 8. Sijoitusta ei tullut, koska vain 4 sijoittui, mutta oltiin tyytyväisiä.






Päivemmällä kävin vielä taluttamassa Peleä ja häslingistä huolimatta poika käyttäytyi varsin mallikkaasti. Mitään ihmeellisiä pörinöitä ei tullut ja nyt käveltiin ihan koko matka ilman mitään koulukoukeroita :D Illalla luokat vähän myöhästyivät, mutta poisjäänneistä huolimatta oltiin verkassa ihan ajoissa.

Radalla Pele oli hyvä ja rytmi oli kohdillaan. Uusinnassa Pele otti yhden puomin jostain syystä. Arvelimme esteen takana olleiden ihmisten jännittäneen sitä hieman, mutta koskaan ei voi tietää. Joona oli 12. eikä sijoittunut.












Joten, kisat menivät loppujen lopuksi erittäin hyvin. Kotitreenistä on ollut apua eikä nyt kaarteissa ollut ongelmia.


16 kommenttia:

  1. Joona saisi seuraavaksi treenata omaa istuntaansa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on treenin alla, sillä Joona kasvaa koko ajan kasvupyrähdyksen vuoksi jolloin istuntakin on jatkuvan muutoksen alaisena raajojen ja selän kasvaessa pituutta.

      Poista
  2. ei joonan istunnassa nyt niin vikaa ole ! katsokaa nyt tuota yhtä mopon kanssa otettua kuvaa. hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeintähän on että istunta ei häiritse hevosta sen hypätessä. Joonan istunta on parantunut paljon entisestä, ja se tulee muuttumaan vielä vuosien saatossa. Kiitos kommentista! :)

      Poista
  3. Mikä satula tolla ponilla on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallakin hepalla on Bruno Delgrange, mutta Mopon on hieman vanhempi (ja ostettaessa oli käytetty) kuin Pelen.

      Poista
  4. Tyhmää kun joona ei kirjota itse tätä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joonalla ei ole aikaa eikä kiinnostusta, ja on itse ihan tyytyväinen että minä kirjoitan blogia. Voin kyllä pyytää Joonaa kirjoitamaan jonkun valmennuksen jälkeen tunnista, esimerkiksi.

      Poista
  5. Milloin teet taas kysymyspostauksen?

    VastaaPoista
  6. Voisin tehdä vaikka heti kun saadaan 150 lukijaa :)

    VastaaPoista
  7. taas huippu kiva postaus :) tykkään tosi paljon sun blogista. erittäin selkeää tekstiä ja muutenki kiva kirjotus tyyli :) tää on yks harvoists blogeista mitä oikeesti on kiva seurata :)
    P.S. oon Joona-fani ja se on tosi söpö :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät! Kiitos paljon :)

      Poista
  8. Minä päivänä joona oli messuilla ? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ihan varma, mutta kai ainakin tänään. Toisena päivänä vähintään :D

      Poista
  9. viime kisoissa ypäjällä ei kyllä ollut joonalla hylkyjä. oli 4 vrp kaikilta radoilta. nää kisat meni toosi hyvi :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tullut pieni ajatusvirhe kirjoittaessa :DD kiitos tarkkasilmäisyydestä, korjaan asian :) Ja niin ne meni, oltiin tosi tyytyväisiä! :)

      Poista